Voimarummun valmistus
Haave omasta rummusta oli kulkenut mukana pitkään ja lopulta viime syksynä oli voimarummun rakentamisen aika. Rummun olisi voinut valmistaa tilaamalla valmiin rumpukalvon ja kehikon. Useat kokevat, että silti projektissa on tekemistä valmiista materiaaleista huolimatta. Halusin kuitenkin tehdä rummun itse nahan karvomisesta alkaen, joten oma projektini alkoi nahan hankkimisesta.
Puolison hirviporukan hirvet olivat jo kaatuneet, joten kysyin sukulaisisännältä syysteurastuksesta mahdollisesti jäljelle jäänyttä ylimääräistä poronnahkaa. Sellainen löytyi, joten pian raakanahka pääsi pesuhuoneemme lattialle puhdistettavaksi. Samalla irrottelin loput ylimääräiset kalvot -saaden aikaiseksi reiän nahkaan. Tämän jälkeen olin varovaisempi, etten tärvelisi nahkaa jo alussa pilalle.
Missään kohtaa en malttanut selvittää oikeaoppista karvomismenetelmää seuraavaan vaiheeseen, joten tein siksi hieman lisätöitä. Sanotaan, että rummun teon parissa tekijän luonto tulee selkeästi esille ja aivan piti paikkaansa. Innokkuudella, testaillen ja luottaen, näillä pärjäsin tälläkin kertaa!
Karvomisvaiheessa on tarkoitus irroittaa karva nahasta. Sekoitin isossa saavissa noin 160 grammaa viemäriraetta 10 litraan kiehuvaa vettä, sekaan laitoin vielä 40 litraa kädenlämpöistä vettä. Tämän jälkeen karva pääsi vesisaaviin. Karvan päälle nostin muutaman ison kiven (jotka pyörähtivät heti pohjaan) ja vesiämpäreitä päälle painoksi. Ajattelin, että karva lähtee irtoamaan ehkä 3-4 vuorokauden aikana ja toiveikkaana nykin karvoja irti, irtosivat hyvin. En huomannut kuitenkaan kokeilla toisista kohdista ja jouduin toteamaan, että karva täytyy laittaa uuteen liuokseen. Hajuhaitat oli muun perheen mielestä saunalla melkoiset, itse koitin olla keskittymättä hajuihin, muuten homman olisi voinut jättää kesken. Kun karva oli lionnut yhteensä noin viikon, en jaksanut enää odottaa. Vieläkin karvaa sai nykiä nahasta kunnolla eikä se lähtenyt ”sormella keveästi työntämällä” irti, kuten sen ilmeisesti olisi pitänyt. Viemäriraetta olisi saanut ehkä olla enemmän tai likoamisajan olisi täytynyt olla pidempi, jotta olisin päässyt helpommalla. Tämä vaihe oli kaikista työläin ja sotkuisin. Nyt ymmärrän, miksi jotkut haluavat tehdä tämän vaiheen kesällä ja ulkona.
Kun olin irrottanut karvat nahasta, huuhtelin sen vielä. Seuraavassa neutralointivaiheessa laitoin 20 litraan vettä 1 litran väkiviinaetikkaa ja annoin liota nahan puolitoista tuntia. Sitten vielä huuhtelu ja nahka kuivumaan! Kuivauskehikon teossa sain apua puolisoltani, joka etsi lautakasasta terassilaudan pätkiä ruuvaten laudat neliön muotoon. Minä tein nahan reunoihin tiheään reikiä pujottaen niihin vahvaa narua. Porasin kehikkoon ruuveja ja kiinnitin naruissa kiinni olevan nahkan ruuveihin. Sidoin nahkan melko tiukalle ja kävin tarkistelemassa useasti, ettei nahka ole liian kireällä. Istuin ja ihmettelin tähän mennessä saamaani tekelettä kehikon edessä pitkät tovit. Se alkoi näyttää jo vähän rumpukalvolta.
Nahka kuivui ensin pesuhuoneessa ja sitten muualla talossa, koska oli päästävä jo saunomaan. Nahka kuivui yllättävän nopeasti, 3-4 vuorokauden päästä nahka oli kutistunut ja muuttunut rumpukalvoa muistuttavaksi materiaaliksi. Leikkasin kuivuneesta nahasta ympyrän mallisen palan jättäen myös rumpukehän reunoihin ja saumavaraksi 15cm. Koko nahkaympyrän halkaisijaksi tuli 60cm, rummun halkaisijaksi 45cm. Isompaa ympyrää ei olisikaan saanut leikattua, koska olin tehnyt alkuvaiheessa huolimattomuuttani reiän nahkaan. Tein ympyrän reunat reikiä täyteen nahkanaruja varten, joilla voisin sitoa myöhemmin nahan kehikon päälle. Loppunahasta leikkelin pitkiä nauhoja kiinnitysnaruksi.
Olin ajatellut antaa nahan olla luonnollisen värinen, mutta halusin sittenkin kokeilla värjäystä ja päädyin pistämään kaikki pakurijauheet kattilaan, mitä minulla oli. Tässäkin kohtaa lähdin liikkeelle kokeilemalla, keittelin pakuria muutaman tunnin ja laitoin likoamaan nahan ja nahkanauhat veteen kahdeksi vuorokaudeksi. Rumpukalvo paljastui kauniin tummanruskeaksi sen kuivuttua kokonaan.
Rumpukehikon valmistuksessa sain apua naapurilta ja puolisoltani. Yrityksen ja pienen sähellyksen jälkeen saimme tehtyä kehikon kyläkoulun puutyöluokassa. Rumpukehä valmistui kaksikerroksisesta koivuvanerista, reunojen korkeus on noin 8cm. Kotoa löysin puukepin, joka oli kuulemma perua viime talven pilkkireissulta. Pätkä keppiä ruuvattiin kehikon sisään kädensijaksi ja sitten alkoikin jännittävin vaihe, nahan sitominen kehikon päälle. Olin lukenut jostain, että nahka täytyy sitoa siten, että se jää vähän löysäksi ja joustaa ”muutaman sentin” rummun keskeltä. Aika epämääräinen neuvo, mutta luotin siihen!
Lopputuloksen maanläheiset sävyt.
Pesin nahan vielä värjäysvedestä puhtaaksi, puristelin enemmät vedet ja kokosin rummun ison pöydän päällä. Aluksi pujottelin nahkanauhat ulkoreunan reikiin ja sitten alkoi kiristys. Aluksi tuntui, ettei nahkaa saa kiristettyä tarpeeksi, mutta hiljalleen narut kiristyivät. Kiristysvaiheessa apukädet olivat tarpeen. Lopulta tekele alkoi näyttää aivan rummulta ja niin kauniilta! Sidoin vielä jäljellä olevaa nahkanauhaa rummun takapuolelle. En olisi malttanut mennä nukkumaan ollenkaan, niin hieno fiilis oli tuossa hetkessä. Ihailin rumpua pitkälle yöhön.
Seuraavan päivän kuluessa nahan väri tummui ja kuivuessaan kiristyi. Jännitin, oliko nahka liian löysällä, mutta kuivumisen edistyttyä huomasin kiristyksen olevan täydellinen. Rummun kuivuttua kunnolla vuorokausien jälkeen käsittelin sen mehiläisvahapohjaisella rasvalla ja valmistin rumpukapulan samasta puusta, josta olin tehnyt kädensijan rumpukehikkoon. Sidoin rumpukapulan kädensijaan jäljelle jäänyttä nahkanauhaa ja pehmustin sekä taituroin fleecekankaalla lyömäpään. Samoin rummun ympärille kiepauttelin nahkanarua, jonka päähän kiinnitin samana syksynä metsästettyjen kanalintujen sulkia.
Muutaman viikon kestänyt valmistusprosessi oli hajuhaitoista ja väliin iskeneestä ”mitähän tästä tulee” -jännityksestä huolimatta hauska. Tammikuun täysikuulla vihimme rummun vielä virallisesti käyttöön neljän nuotion äärellä, joista jokainen osoitti yhteen pääilmansuuntaan edustaen maata (pohjoinen), tulta (etelä), länttä (vesi) ja itää (ilma). Toivoin rummulleni minulle tärkeitä ominaisuuksia ja annoimme sen soida pakkasyössä.
Rummun matala äänitaajuus rentouttaa kehoa ja mieltä, rummuttelu vahvistaa yhteyttä omaan voimaan. Rumpu on ollut reikihoitojen tukena ja päässyt jo lainaksi henkilökuvaukseenkin. Kotona se koristaa olohuonetta ja aina katseen osuessa siihen tulee hyvä fiilis!
Rummun valmistumisen jälkeen laitoin kyselyä, vieläkö olisi poron nahkoja jäljellä. Aivan jäi tunne, ettei voimarummun valmistaminen jäänyt yhteen rumpuun!
Tästä pääset vielä näkemään Instagram-tilini reelseihin lisäämäni pikakuvakelauksen rummun valmistuksesta!
Rummun valmistamiseen tarvitset:
-Poron tai muun eläimen (esim. hirvi, kauris) karva
-Iso saavi ainakin 50 litraa
-Ämpäri 10 litraa
-Sekoituskeppi
-Jätesäkkejä suojaamaan lattiaa
-Puukko kalvojen irroittamista varten
-Suojalasit ja -käsineet (viemärirae on syövyttävää)
-Viemäriraetta (sisällettävä kaliumhydroksidia), saa marketeista
-Väkiviinaetikkaa 10%, 1 litra
-Nahkapaska, helpottaa reikien tekemistä nahkaan
-Vahvaa narua
-Rimoja/lautaa + ruuveja + porakone kuivaamiskehikkoa varten
-Värjäykseen käytettävää materiaalia
-Vaneria ja työkalut rumpukehän valmistukseen
Tällainen juttu tällä kertaa rummustani, jonka tarina on vielä aivan alussa! Kommentoi alle, jos haluat tietää enemmän tai sinulla heräsi lisäkysymyksiä.