Kuvia suhteesta itseen
Millainen suhde on hyvä suhde itseen? Asiaa ei välttämättä tule usein ajateltua, vaikka kuljemme lähimmän suhteemme kanssa läpi elämän. Henkilökuvaamisen kannalta asia on varsin kiehtova ja huomaan miettiväni asiaa aina vain uusilla tasoilla. Tässä tekstissä haluan jakaa oman lyhyen tarinan kohdatessani fyysisen haurauteni ja itsearvostukseni puutteen. Kuten usein teen, käsittelin kokemusta myös kameran linssin kautta.
Murtunut ranka
Viime kesänä keskellä kauneinta päivää istahdin kahvilan pihassa riippumattoon. Sopivaa asentoa hakiessani liian kireälle pingotettu matto keikautti. Tein ilmalennon takaperin selkä edellä maahan iskun ollessa ennenkokemattoman kova. Uskottelin itselleni, että kyseessä oli vain pehmytkudosvamma, joka ajan myötä paranisi. Kun kuukausia myöhemmin kipu ei helpottanut, hakeuduin lääkäriin. Sain kuulla, että 13. nikama oli murtunut.
Vaikka murtuma oli alkanut jo parantua, tapahtuma sai miettimään, miksi olin ollut välinpitämätön ja vältellyt kipua. Vaikka kannustan muita pitämään terveydestään huolta, omasta kehosta huolehtiminen oli jäänyt tärkeysjärjestyksessä jonon hännille. Moniko jättää menemättä lääkäriin, kun pystyy hädin tuskin kasassa selkänsä kanssa? Sellainen ainakin, joka ei arvosta omaa terveyttään tarpeeksi. Magneettikuvien tulosten tultua hävetti ja harmitti.
Tilanne sai kuitenkin aikaan prosessin, jonka aikana kyseenalaistin vanhoja uskomusmallejani suhteessa itsearvostukseeni. Häpeän ja harmituksen käsittelyn jälkeen aloin kokea enemmän iloa ja arvostusta ainoaa ja vielä varsin toimivaa kehoani kohtaan. Keho on koti, jota saan entistä lempeämmin hoitaa. Otin valokuvat kuvat selästä uudenlaisen vahvistuksen tueksi. Kuvat jäsensivät uudelleen rakentumista ja vahvistumista.
Synkronian voima
Kuvaushetkellä palasin vahvasti uneen, jonka olin nähnyt jonkin aikaa ennen onnettomuutta. Unessa hajosin kappaleiksi, mutta minulle rakennettiin uusi selkäranka puun rungosta. Unessa koin hajoamisen lisäksi myös voimaantumista. Tuo uni, murtunut ranka ja kokemus itsessään herättivät tarpeen luoda kuvia, jotka ilmentäisivät haurautta ja voimaa yhtä aikaa.
Valokuvaus on minulle myös synkronian tutkimista. Kuvaamisen kautta olen usein päässyt todistamaan, miten erilaiset tapahtumat nivoutuvat yhteen ja rakentavat syvemmän merkityksen. Tässä tapauksessa selkärangan murtuminen, unessa rakentunut puinen ranka ja myöhemmin syntyneet valokuvat ovat esimerkkejä siitä, miten elämä voi näyttää meille piilossa olevia yhteyksiä.
Synkronian kautta valokuvaus antaa mahdollisuuden kutoa yhteen kokemuksia, jotka tuntuvat ensin irrallisilta. Jokaisessa hetkessä ja kuvassa on läsnä ajallisia kerroksia, menneisyyden muistoja, tulevaisuuden tapahtumia ja nykyhetken läsnäoloa. Parhaimmillaan kuvaaja voi olla kutoja, joka yhdistää näkyvän ja näkymättömän. Kuvaaja voi koota eri merkityksistä kokonaisuuden, joka avautuu katsojalle myöhemmin hänen tavallaan.
Mitä siitä, vaikka selkä on melkein poikki
Elämä selkärangan murtumisen jälkeen on ollut hyvää, vaikka kipu yhä muistuttaa itsestään. Fysioterapialla saan kuntoutettua selkääni enkä yhtään ajattele, etteikö kuntoutukseen kannattaisi sitoutua. Ystävilleni sanoin tapahtuneesta: ”Mitä siitä, vaikka selkä on mennyt melkein poikki, kun muuten kaikki on hyvin.” Ajatustapa voi kertoa ainakin mielen (vaiko selkärangan) kestävyydestä ja joustavuudesta. Vaikka murtuneesta nikamasta on vain 60 % jäljellä, se on silti yli puolet. Se riittää kantamaan minut todella hyvin ja onhan nikama vain yksi yhteensä 33. nikamasta.
Kuvaajana haluan välittää valoisan asenteen myös töissäni. Jos on varjoja, täytyy olla myös valoa. Jokainen meistä kantaa mukanaan tarinoita, jossa elämän murtumakohdat ja niihin osuva valo limittyvät. Valokuvaamisen kautta voin kertoa tarinoita, jotka näyttävät, miten elämä voi murtaa. Yhtä lailla tarinoissa rakennetaan uudelleen, toisinaan vahvemmaksi kuin aiemmin.
Henkilökuvauksen kautta saan olla osa kanssakulkijoiden matkaa – nähdä heidän kipunsa, ilonsa ja uudistumisensa. Valokuvatessa luon omaa todellisuuttani, asiakas omaansa ja tietysti luomme sitä myös yhteisesti. Suhteita itseen on yhtä monta kuin ihmistä ja jokaiselle meistä tahdon sanoa: Ole itsesi arvoinen!
Olisi mukava tietää, millaisia eri tapoja teillä lukijoilla on jäsennellä suhdetta itseen, tutustua mielen kerroksiin. Jos haluat, voit jättää ilokseni kommentin alle!